perjantai 1. helmikuuta 2013

Keikkaa, äänityksiä ja julkaisuja

Tää blogi on edelleen uusi juttu. Varmaan siksi, että ei ole tullut päiviteltyä pitkään aikaan.
Olen käynyt lyhyen ajan sisään aika monta eri tunnetilaa. Se riistää päätä kyllä helvetisti, eikä sille ole näkynyt vieläkään loppua. Voisipa melkein sanoa, että joku leikkii mun aivoilla.
Kuitenkin musiikin saralla on kaikenlaista uutta luvassa. Vuosi 2013 on tähän mennessä ollut aktiivisempi kuin viime vuosi myös bändin osalta.

Uusi musiikkiprojekti nimeltään Jaakko Mursu starttasi kunnolla vihdoinkin ja saatiin kaks nettijulkaisua tehtyä. Niitä pääsee kuulemaan TÄSTÄ. Varmistettuja keikkoja tällä hetkellä ei ole tiedossa.

Rauzkalla taas äänitykset alkavat huomenna. Viikonlopun aikana julkaistaan kaksi uutta kappaletta, jotka kantavat nimiä "Positiiviklisee 2" & "Kato mua silmiin", jotka jäljittelevät hienosti Toipumisprosessi -lätyn teemoja. Seuraavaa pitkäsoittoa ja EP:tä on tullut mietittyä, mutta en uskalla mitään varmaa vielä luvata.
Keikkojakaan ei toistaiseksi ole tiedossa, kyselyistä huolimatta.

Vaiettu -metallibändin kanssa ollaan startattu keikkailuvuosi ja suunniteltu uuden demon äänityksiä kesäksi. Aloituskeikka Simpeleen Sirpakassa oli mitä mahtavin soitannollisesti. Äänentoistohan nyt oli aivan kauheaa sotkua. Seuraava varma keikka on Imatralla Ravintola Teatterissa. Illan pääesiintyjänä nähdään Turmion Kätilöt. Jos siis olet paikkakunnalla, niin on mitä mainioin hetki 12.4 tulla kattelemaan.

Mitäs muuta nyt sitten pitäisi sanoa? "Arkielämässä", mikäli tuota termiä käyttää, ei ole tällä hetkellä mainninnan arvoisia suorituksia. Ja niitähän meiltä vaaditaan. Suorituksia. Yritetään aktiivisemmin jatkossa, seuraavan kerran blogista kuulee varmaan kun julkaisen soolobiisit ja otan kantaa pariin asiaan, jotka hiertää nuppia.

-R-

lauantai 29. syyskuuta 2012

Uusia asioita

Oukkidoukki.
Uusien asioiden aloittaminen on ollut aina vaikeaa juuri minulle. Lyriikoitakin tehdessä menee yleensä helvetin pitkään ennen kuin saa aikaiseksi ne maagiset aloitussanat. Sama homma blogin kanssa. Tämä ei ole täysin uutta, koska olen joskus aikoinaan pitänyt Ville Rautiaisena pientä blogia, mutta artistina? En koskaan ennen tätä päivää.
Pääasiallinen tarkoitukseni on purkaa paineita, julkaista raakilelyriikoita, mainostaa biisejä, kertoa musiikkiarjesta, kouluarjesta, "siviili"arjesta ja sen sellaisesta muusta, mikä tulee ulkopuolisia kiinnostamaan about ei yhtään.

Niille, jotka olette päätyneet tälle sivulle, ettekä tiedä YHTÄÄN mitä tapahtuu niin valoitan:

Oikealta nimeltäni Ville Rautiainen, artistinimeltäni Rauzka. Teen rap-musiikkia, jota voisi kuvailla "depressiiviseksi," "melankoliseksi," "yhteiskuntakriittiseksi" ja "kantaanottavaksi"

Tuorein pitkäsoittoni "Toipumisprosessi" on myynnissä, sitä saa kädestä käteen / postissa hintaan 7/8 euroa riippuen toimitustavasta. Kolme biisiä levyltä on kuultavissa  artistisivuiltani SoundCloudista.

Olen myös facebookissa ja Mikseri.netissä.

Keikat, levytilaus, kyselyt yms. Voi hoitaa sähköpostiin: rauzka@hotmail.com


Siinäpä lyhyesti ja ytimekkäästi. Yritän tosiaan päivittää tätä sitä mukaa, kun uutta asiaa on. Seuraava projektini on ensi viikonloppuna kun pitäisi äänittää vierailubiisille oma värssy.

Palaillaan!

-R-